Mapon Roadshow Rentan avajaisissa Hämeenlinnassa

Renta, Hämeenlinna

Tovi sitten pääsimme Mapon Golf Roadshow ständillä mukaan Rentan avajaisiin Hämeenlinnassa. Avajaisia oli viritelty jo helmikuun alusta saakka, mutta nyt oli kevään kunniaksi hyvä aika virallistaa uuden toimipisteen aukeaminen. Samalla reissulla pääsin jututtamaan Renta Group Oy:n osakasta Juhani Perälää. Hän toimii aluepäällikkönä Renta Oy:lla ja alaisuuteen kuuluu 10 myyjää ja 10 toimipistettä. Toimialalla Perälä on työskennellyt jo 30 vuotta, mutta Rentalla hän on ollut nyt noin 1,5 vuotta, yrityksen perustamisesta lähtien. Työn ohella vapaa-ajallaan Perälä pitää hiihtämisestä ja mökkeilystä. Nuorta Perälä kannustaa omaan aktiivisuuteen työelämässä. Oma-aloitteisuus, aktiivisuus ja yritteliäisyys ovat tärkeitä piirteitä nuoressa työnhakijassa. Myös avoimuus ja iloisuus ovat toivottuja piirteitä. Avoimen ja iloisen ihmisen kanssa on helppo tulla toimeen ja tehdä yhteistyötä.

Renta Group Oy on perustettu noin kaksi vuotta sitten ja se tarjoaa palveluita rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokrauksesta telinevuokraukseen ja logistiikkaan asti. Renta Group Oy on kasvanut kahdessa vuodessa suureksi toimijaksi, se on tällä hetkellä pohjoismaiden kolmanneksi suurin konevuokraamo. Kasvun odotetaan jatkuvan myös tulevaisuudessa. Renta Group Oy työllistää Suomessa tällä hetkellä noin 200 työntekijää. Rentalla on ympäri suomea 28 toimipistettä, jotka mahdollistavat paikallisuuden ja nopean palvelun. Yritykseltä asiakas voi vuokrata laitteita pienkoneista suuriin rakennustelineisiin ja olla varma, että laitteet ovat moderneja ja toimivia. Renta tarjoaa myös sähköisen sovelluksen, Renta Easyn, helpottamaan kaluston vuokraamista ja hallintaa. Rentalla pyritään digitaalisuuden ja uusien sähköisten palveluiden kehittämiseen. Työtä tehdään pääosin vuokraamon aukioloaikoina työpaikalla, mutta konttoritöitä tai muita paperitöitä voidaan välillä tehdä myös etänä. Rentan asiakkaita ovat suurelta osin toiset yritykset, mutta myös yksityisiä asiakkaita on. Yksityisten asiakkaiden osuus liikevaihdosta on noin 3-5 %. Vaikka asiakaskunta koostuu pääosin yrityksistä, niin yksityisetkin ovat oikein toivottuja asiakkaita Rentalla.

“Rentassa parasta on se, että se on nopeasti kehittyvä ja joustava yritys. Me pyrimme välttämään turhaa byrokratiaa ja panostamme mahdollisimman hyvään asiakaspalveluun”, Juhani Perälä kuvailee. Paikallisuus, asiakaspalvelu ja suoraviivainen toiminta ovat Rentan toiminnan tärkeimpiä kulmakiviä. Paikallisuus on yritykselle tärkeää, jotta koneet ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja logistiikan kustannukset saadaan minimoitua. Paikallisella toiminnalla mahdollistetaan myös eri paikkojen erityisvaatimusten toteutuminen. Rentalla asiakkaasta pidetään huolta projektin alusta loppuun saakka ja asiakkaan ongelmat pyritään hoitamaan nopeasti ja tehokkaasti. Henkilökohtainen kontakti ja hyvä palvelu ovat kaiken A ja O. Rentalla asioihin pyritään reagoimaan, ja ne pyritään hoitamaan nopeasti. “Asiakkaiden ongelmat ovat myös meidän ongelmiamme. Lupaukset pidetään ja asiat hoidetaan aina loppuun saakka”, Perälä tiivistää.

Renta Group Oy käyttää Mapon-palvelua ajoneuvojen paikannukseen.

Leave a Reply