Miksi hyödyntää bluetooth-paikannusta yrityksesi omaisuuden seurantaan?

BLE-tag asset tracking

Miksi sinunkin kannattaisi paikantaa omaisuuttasi? Tähän ei tietenkään ole vain yhtä oikeaa vastausta, sillä se riippuu täysin yrityksesi toiminnasta ja siihen tarvittavasta omaisuudesta. Tärkein syy on kuitenkin melko selkeä – paikantamalla omaisuuttasi tiedät aina missä se on. Riippuen käyttötarkoituksesta, bluetooth-paikannus (Bluetooth Low Energy=BLE) voi virtaviivaistaa toimintaa monin eri tavoin.

Esimerkiksi kuljetusalalla paikantaminen mahdollistaa sen, että asiakkaille voidaan kertoa hyvinkin tarkat toimitusajat. Rakennus- ja maatalous yrityksiä paikantaminen voi auttaa ennaltaehkäisemään arvokkaan omaisuuden menettämistä. Vuokraustoiminnassa paikantamisen avulla voidaan todentaa tarkka vuokrauksen alkamis- ja loppumisaika. Paikannuspalvelun käyttötapoja on monia – rajoitteena ovat vain luovuus ja tarpeellisuus.

Omaisuuden paikantamiseen on keksitty monia tapoja ja teknologisia ratkaisuja, ja nykyään onkin saatavilla paljon erilaisia GPS-paikannuslaitteita erilaisilla ominaisuuksilla. Miksi siis kannattaisi valita juuri bluetooth-paikannus?

Miksi paikantaa bluetoothin avulla?

Ensinnäkin,  bluetoothpaikantimet ovat todella pieniä ja helppokäyttöisiä verrattuna perinteisiin GPS-paikannuslaitteisiin. Monissa tapauksissa bt-laite kiinnitetään vain paikannettavaan omaisuuteen. Erityisiä taitoja tai ammattiasentajia ei tarvita. Toiseksi, ne ovat halvempia ostaa ja käyttää, koska ne ovat designiltään hyvin yksinkertaisia. Lisäksi bt-laitteet ovat erittäin kestäviä ja korkean energiatehokkuuden vuoksi niiden akku voi kestää jopa 20 vuotta mallista riippuen. Tämä on sinänsä jo valtava etu, sillä sinun ei tarvitse huolehtia seurantalaitteen virtalähteestä. 

Näistä syistä bluetooth-paikannus on täydellinen tapa paikantaa omaisuutta, esimerkiksi rakennusalan sähkötyökaluja, maa- ja metsätalouden erikoiskoneita ja paljon muuta omaisuutta monilla eri aloilla. Bluetooth-paikantimia voidaan kuitenkin käyttää myös kaikissa muissa tilanteissa, joissa saatat haluta seurata omaisuuttasi. Tällaista omaisuutta voisi olla esimerkiksi kuormalavat, jäteastiat, kontit tai perävaunut. Näissä tapauksissa voit seurata omaisuutesi sijaintia, mutta myös esimerkiksi luoda raportteja ja laskuja asiakkaille paikannetun omaisuuden sijaintimuutosten perusteella.

Miten bluetooth-paikannuslaitteet toimivat?

Normaaleista GPS-laitteista poiketen, bt-laitteet eivät lähetä sijaintitietoja jatkuvasti joka hetkellä. Ne lähettävät radiosignaalia. Näin ne ovat paljon energiatehokkaampia. Siksi bt-laitteet on skannattava toisella laitteella sijainnin päivittymiseksi. Skannaus tapahtuu automaattisesti kun laite, joka pystyy skannaamaan bt-laitteet, on ennalta määritellyllä alueella, esimerkiksi 250 metrin päässä.

Käytännössä tämä siis tarkoittaa, että bt-laitteiden sijainti päivittyy Mapon palvelussa aina kun sellainen ajoneuvo, jossa on bt-laitteen skannaamiseen pystyvä laite, ajaa ohi tai tai saapuu samaan paikkaan, jossa bt-laitteesi (ja omaisuutesi) on. Näin voit siis paikantaa työkaluja ja varusteita työmaalta tai kentältä, jossa työntekijäsi työskentelevät parhaillaan sekä selvittämään, jos jokin omaisuutesi on kadonnut. Sijaintimuutokset voivat myös viestiä esimerkiksi vuokrauspalvelun päättymisestä, kun laitteet palautetaan tai siirretään toiseen paikkaan.

Jos olet kiinnostunut kokeilemaan paikannuspalveluamme bt-laitteilla tai kuulemaan lisää sen ominaisuuksista tai hinnoittelusta, niin ole yhteydessä yhteyshenkilöihimme tai laita meille sähköpostia osoitteeseen suomi@mapon.com!

Waarom BLE-tags gebruiken voor asset tracking in uw bedrijf?

BLE-tag asset tracking

Waarom zou u uw assets volgen? Natuurlijk is er geen eenvoudig en passend antwoord op deze vraag, omdat het volledig afhangt van uw bedrijf en de asset die het nodig heeft. De belangrijkste reden is echter vrij eenvoudig: het laat u weten waar uw activa zich bevinden. Afhankelijk van de use case kan asset tracking de operationele werking van uw bedrijf op verschillende manieren stroomlijnen.

Continue reading “Waarom BLE-tags gebruiken voor asset tracking in uw bedrijf?”

4 tapaa käyttää reittisuunnittelu ja -optimointi ominaisuutta Mapon palvelussa

Maailmanlaajuisen verkkokaupan kasvu on lisännyt kuljetus- ja toimituspalveluiden työmäärää ja pakottanut etsimään teknologioita, jotka auttaisivat liiketoiminnan tehokkaammassa hallinnassa. Reittisuunnittelu ja -optimointi on yksi yritysten kaipaamista ratkaisuista ja siihen on hyvä syy – Logistics Bureaun mukaan toimitusketjuun ja toimitusprosessien optimointiin keskittyvät organisaatiot voivat toimittaa enemmän ja säästää jopa 15% operatiivisissa kustannuksissa.

Reittisuunnittelua voi tietenkin käyttää monilla erilaisilla käyttötavoilla. Haluaisitko tietää, pystyykö valitsemasi ratkaisu tukemaan niitä kaikkia? Tässä artikkelissa käytämme yksinkertaistettuja, kuvitteellisia esimerkkejä havainnollistamaan yleisimpiä käyttötapoja ja niiden hallintaa Maponin palvelussa. 

Yksinkertainen reittisuunnittelu monella pysähdyksellä

Reittisuunnittelun perusta on yksittäisen reitin suunnittelu, johon kuuluu monta pysähdystä, mutta ei rajoituksia. Sen voi tehdä mille tahansa ajoneuvolle. Se on näinkin yksinkertaista: syötä reitin alku- ja loppupaikka, syötä pysähdys- tai toimitusosoitteet manuaalisesti tai tuomalla ne tiedostosta, luo reitti ja anna Maponin optimoida se sinun puolestasi.

Otetaan ensimmäiseksi esimerkiksi Joulupukki. Jouluaatto on jo nurkan takana ja Joulupukin on suunniteltava tehokkain reitti lahjojen kuljettamiseksi Korvatunturilta lapsille ympäri maailmaa. Hänen kelkallaan ei ole paino- tai kantavuusrajoituksia. Joulupukki asettaa Korvatunturin reittinsä alku- ja loppupaikaksi, lisää kaikki toimitusosoitteet tilaukseen ja suorittaa reittioptimoinnin Maponin avulla varmistaakseen, että hän saa parhaan mahdollisen reitin. Kun reittioptimointi on valmis, Joulupukki lähettää reitin Mapon GO -mobiilisovellukseensa. Sitten hän hyppää kelkkaansa, avaa reitin navigointisovelluksessa ja lähtee matkaan. Näin Joulupukin lahjakuljetuksien suunnittelu sujuisi!

Monitahoinen reittisuunnittelu usealla noudolla ja toimituksella

Yksinkertainen reittisuunnittelu on melko helppoa ja nopeaa, mutta kuljetusalalla se ei yleensä ole näin. Useammin suunnitteluun kuuluu monimutkaisten toimitusten hallinta useilla nouto- ja toimituspisteillä. Käydään siis nyt läpi, miten reittisuunnittelua sovelletaan tällaisessa tilanteessa.

Saatat muistaa Lou Began kuuluisan Mambo No 5. kappaleen. Kappaleen päähenkilöllä, Mambolla, oli alhaiset moraalinormit, ja hänen elämässään oli useita naisia, jotka kaikki olivat hänelle yhtä tärkeitä. Kuvittele, kuinka haastavaa hänelle on suunnitella ja toimittaa ystävänpäivälahjoja rakkailleen eri maissa! Esimerkissämme hän on päättänyt antaa saman lahjan kaikille naisille – pullon samppanjaa, suklaata ja kukkia. Suunnitellakseen parhaan reitin lahjojen toimittamiseen, Mambo käyttää reittisuunnittelua ottaen huomioon, että hänen täytyy noutaa kukin lahja eri paikasta, käydä sitten kaikkien naisten luona ja osallistua juhliin illalla.

Suunnitellakseen reitin useilla pysähdyksillä, Mambo lisää reitin alku- ja loppupaikan ja luo erillisen tilauksen nouto- ja toimitusosoitteille. Seuraavaksi hän antaa Maponin optimoida reitin automaattisesti. Kun reitti on optimoitu, Mambo lähettää sen suoraan älypuhelimeensa ja hän on valmis lähtemään. Katso kuinka hän loi reittinsä alla olevasta videosta!

Kehittynyt reittisuunnittelu usealle käyntikerralle, noudolle ja toimitukselle

Toimitukset voivat mennä vieläkin monimutkaisemmiksi, sillä joskus kuljettajan on käytävä monissa paikoissa ja suoritettava useita noutoja ja toimituksia yhdellä reitillä. Se on vieläkin haastavampaa, jos käytössä on rajallinen ajoneuvon kantavuus ja tiukat toimitus- ja noutoajat. Jos näin on, reittisuunnittelu ja -optimointi on välttämätöntä.

Tarkastellaan tätä mallintamalla reitti kuvitteelliselle Johnille, joka asuu Liverpoolissa ja soittaa bändissä. Hänellä on edessään kiireinen päivä, jonka aikana hänen täytyy ostaa kukkia ja viedä ne vaimolleen sairaalaan, vierailla muutamassa paikassa herättelemässä musiikillista luovuuttaan, käydä pubissa hakemassa muistiinpanonsa ja poimia loput bändiläiset kyytiin matkalla illan keikalle. Sairaalan vierailuaika on rajallinen, joten se on otettava huomioon reittiä suunniteltaessa.

Kuten alla olevasta videosta näkyy, jos John suunnittelee reittinsä ilman optimointia, se vie noin 8 tuntia ja 3 minuuttia. Optimoinnin jälkeen reitin kulkemisen odotetaan kestävän jopa 10 tuntia 40 minuuttia. Se on paljon pidempi aika kuin alkuperäisessä laskelmassa, jos katsomme vain numeroita. Tarkemman tarkastelun jälkeen käy kuitenkin ilmi, että ilman optimointia John ei pystyisi suorittamaan kaikkia suunnittelemiaan tehtäviä. Tämä johtuu siitä, että ensimmäisessä laskelmassa otettiin huomioon vain ajoaika, mutta esimerkiksi pysähdysajat kullakin pysähdyksellä, toimituksen rajallinen aikaikkuna (eli sairaalan vierailuaika) ja muut tekijät jätettiin huomiotta. Kuten huomaamme, reittioptimointi todellakin pelasti Johnin siltä, että hän ei olisi ehtinyt kulkemaan koko reittiään ja suorittamaan suunnittelemiaan tehtäviä.

Reittisuunnittelu, joka noudattaa eurooppalaisia ​​ajo- ja lepoaikamääräyksiä

Reittisuunnittelusta voi olla hyötyä myös tavarankuljetusyrityksille. Prosessi eroaa hieman kevyiden ajoneuvojen, pakettiautojen ja muun tyyppisten ajoneuvojen reittisuunnittelusta, koska kuorma-autonkuljettajien on noudatettava kansainvälisiä ajo- ja lepoaikamääräyksiä.

Suurin osa asiakkaistamme matkustaa Euroopassa, joten Maponin reittisuunnittelu varmistaa, että pakolliset lepoajat otetaan huomioon reittisuunnittelussa. Lisäksi kartalla on kuvakkeita, jotka osoittavat, missä kuljettajan tulisi pysähtyä lepäämään. Lepoaikojen oletusarvo on asetettu vastaamaan EY-asetuksen nro 561/2006 vaatimuksia, mutta kalustonhallinnan johtajat voivat muuttaa niitä tarvittaessa.

Havainnollistaaksemme, miten tämä toimii, katsotaanpa videoesimerkki edestakaisesta matkasta Riika-Saksa, jonka suunnittelimme kuvitteelliselle kuorma-auton kuljettajalle Mungo Jerrylle!

Reittisuunnittelun käyttötavasta riippumatta voit säästää vielä enemmän aikaa ja resursseja käyttämällä osoitteiden tuontia. Tämä onnistuu tuomalla järjestelmään jo aiemmin tehdyn osoitetietotaulukon, rakentamalla integraation omiin sisäisiin järjestelmiin automaattista tiedonsiirtoa varten tai luomalla ja säilyttämällä asiakastietokantaa Mapon palvelussa. Osoitteiden tuonti säästää aikaa ja helpottaa sekä suunniteltujen että vielä määrittelemättömien reittien hallintaa.

Reittisuunnittelun ja -optimoinnin käyttö ei koske vain toimitus- ja kuljetusfirmoja. Ratkaisumme on monipuolinen, ja on olemassa monia mahdollisia käyttötapoja, jotka ovat hyödyllisiä erilaisille yrityksille – logistiikasta yritysten kevyimpään kalustoon asti. Ota yhteyttä tiimiimme ja kokeile palveluamme veloituksetta!

¿Por qué utilizar balizas BLE para el seguimiento de los activos de su empresa?

¿Por qué debería realizar un seguimiento de sus activos? Por supuesto, no existe una respuesta correcta a esta pregunta, ya que depende totalmente de su empresa y de los activos que necesite. Sin embargo, la razón principal es bastante sencilla: le permite saber dónde están sus activos. Dependiendo del caso de empleo, puede agilizar sus operaciones de diferentes maneras.

Continue reading “¿Por qué utilizar balizas BLE para el seguimiento de los activos de su empresa?”

Почему тебе следует использовать технологию BLE для отслеживания инвентаря своей компании?

Зачем тебе нужно отслеживать инвентарь своей компании? Разумеется, на этот вопрос нет одного правильного ответа, поэтому что это зависит от специфики инвентаря, используемого в компании. Но главная причина очень проста – это позволяет тебе проверить, где он находится. В зависимости от вида предпринимательской деятельности, это может разными способами помочь тебе оптимизировать рабочие процессы компании. 

Continue reading “Почему тебе следует использовать технологию BLE для отслеживания инвентаря своей компании?”

Kāpēc izmantot BLE tehnoloģiju tava uzņēmuma inventāra izsekošanai?

Kāpēc tev vajadzētu izsekot sava uzņēmuma inventāru? Uz šo jautājumu, protams, nav vienas pareizās atbildes, jo tas ir atkarīgs no uzņēmumā izmantotā inventāra specifikas. Taču galvenais iemesls ir pavisam vienkāršs – tas ļauj tev pārliecināties par tā atrašanās vietu. Atkarībā no uzņēmējdarbības veida, tas var tev dažādos veidos palīdzēt optimizēt uzņēmuma darbības procesus.

Continue reading “Kāpēc izmantot BLE tehnoloģiju tava uzņēmuma inventāra izsekošanai?”

Miks kasutada BLE majakaid oma ettevõtte varade jälgimiseks?

Miks tuleks oma vara jälgida? Loomulikult ei ole sellele küsimusele lihtsat ega kõikehõlmavat vastust, sest see sõltub täielikult ettevõttest ja selle varadest. Peamine põhjus on siiski üsna lihtne – teadmine, kus sinu varad asuvad. Sõltuvalt kasutusviisist võib see toiminguid erineval viisil sujuvamaks muuta. 

Continue reading “Miks kasutada BLE majakaid oma ettevõtte varade jälgimiseks?”

4 manieren om software voor routeplanning en -optimalisatie te gebruiken

Door de groei van de wereldwijde online detailhandel is de werkdruk voor transport- en bezorgdiensten toegenomen, waardoor ze op zoek zijn gegaan naar technologie die zou helpen om zaken efficiënter te beheren. Routeplanning en -optimalisatie is een van de oplossingen waar bedrijven naar zoeken en daar is een goede reden voor – volgens Logistics Bureau kunnen organisaties die zich richten op de supply chain en optimalisatie van het leveringsproces meer leveren terwijl ze tot 15% op de operationele kosten besparen .

Continue reading “4 manieren om software voor routeplanning en -optimalisatie te gebruiken”

Как внедрение телематических систем может способствовать повышению уровня безопасности автопарка предприятия?

безопасности автопарка

На протяжении уже многих лет одним из приоритетов Европейского союза является повышение безопасности передвижения транспортных средств. Призывая латвийских владельцев транспортных средств, особенно крупных автопарков, следовать этой тенденции, отраслевые эксперты объединились для реализации таких проектов, целью которых является укрепление понимания и потребности в безопасном автопарке предприятия, а также содействие надлежащей практике в его управлении. Эту миссию самым непосредственным образом выполняет конкурс “Самый безопасный автопарк предприятия”, который вот уже восьмой год подряд организует страховая компания BALTA вместе с Министерством сообщения и другими партнерами. Как отраслевые эксперты оценивают уровень безопасности местных автопарков и как телематические решения могут помочь его повысить? Ответы на эти и другие вопросы мы будем искать вместе с экспертами страховой компании BALTA.

Continue reading “Как внедрение телематических систем может способствовать повышению уровня безопасности автопарка предприятия?”

Kā telemātikas sistēmu ieviešana uzņēmumā var veicināt autoparka drošību?

autoparka drošības uzlabošana

Viena no Eiropas Savienības prioritātēm jau vairākus gadus ir ceļu un transportlīdzekļu pārvietošanās drošības uzlabošana. Aicinot transportlīdzekļu, īpaši lielāku autoparku, īpašniekus Latvijā sekot šai tendencei, nozares eksperti ir vienojušies tādu projektu īstenošanā, kuru mērķis ir stiprināt izpratni un vajadzību pēc droša uzņēmuma autoparka un veicināt labo praksi to pārvaldībā. Šo misiju tiešā veidā īsteno konkurss Drošākais uzņēmuma autoparks, ko jau astoņus gadus kopā ar Satiksmes ministriju un citiem partneriem organizē apdrošināšanas sabiedrība BALTA. Kā nozares eksperti vērtē vietējo autoparku drošības līmeni un kā telemātikas risinājumi var palīdzēt to uzlabot? Atbildes uz šiem un citiem jautājumiem meklējām kopā ar apdrošināšanas kompānijas BALTA ekspertiem.

Continue reading “Kā telemātikas sistēmu ieviešana uzņēmumā var veicināt autoparka drošību?”